Sarjakuvan hahmot
Alta löytyy lista sarjakuvan henkilöistä ilmestymistahdissa. Tärkeämmät henkilöt tulevat ilmaantumisen jälkeen listan alkuun. Tällä hetkellä tärkeämpiä henkilöitä on kaksi ja muita kolme. Tiedoissa yritän välttää parhaani mukaan juonipaljastuksia ja kertoa lähinnä ulkonäöstä ja luonteesta, enkä sitä miten hahmo liittyy juonikuvioihin. Kuvat on suurimmaksi osaksi napattu sarjakuvasta.
Muistathan, että jokainen hahmo on minun kehittelemäni, eikä sitä saa varastaa omaan sarjakuvaansa tai mihinkään muuhun. Mikäli joskus ilmaantuu ei omakeksimiäni hahmoja, kerron siitä kyllä.
Tärkeän leiman saaneet hahmot
Riga ilmaantuu sivulla X
Riga on nuori sudenalku. Nuorempana se on hieman epävarma ja jo jopa aran oloinen. Iän myötä molemmat luonteenpiirteet karsiutuvat pois. Susi ei osaa luottaa muihin susiin juuri lainkaan. Tämä narttu on hieman hiljaisen puoleinen, eikä se pidä omien asioidensa kertomisesta. Suden sosiaaliset kyvyt ovat jääneet hieman vajaavaisiksi pentuajan yksinolon tähden.
Parhaiten sen erottaa muista sarjakuvan susista valkoisesta värityksestä ja jäänsinisistä silmistä.
Mars ilmaantuu sivulla Y
Yksinäinen susi vailla omaa laumaa. Se on kuljeskellut pitkin Siperiaa koko elämänsä ajan. Aikanaan omasta laumastaan pihalle potkittu Mars on jo parhaat vuotensa elänyt susi uros. Sen monet arvet kertovat yhteenotoista saaliseläinten ja muiden susien kanssa. Ikä on tuonut kokemusta ja monia hyödyllisiä taitoja.
Musta turkki, arvet ja iso koko. Arpia löytyy poskesta, kuonosta, niskasta, selästä ja toisesta takajalasta.
Muut henkilöt
Miraz ilmaantuu sivulla 1
Tämä narttu on siperiassa elävän susilauman alfanaaras, joka toisinaan toivoo, että olisi laumaton ja saisi tehdä mitä haluaa ilman pelkoa puolisonsa vihasta. Sillä on laumassa korkea asema, mutta on ajoittain kyllästynyt hommaansa ja hakee toisinan jännitystä erilaisista asioista. Se ei kuitenkaan voi hylätä puolisoaan, koska kaikesta huolimatta rakastaa tätä.
Mirazilla ei ole mitään sen kummempia tuntomerkkejä. Se on harmaa susi, jolla ei ole arpia.
Jefrem ilmaantuu sivulla 2
Mirazin puoliso, lauman ehdoton johtaja. Se pitää huolen lauman turvallisuudesta, vahtien laumaa usein hieman kauempaa. Uroksen suurin pelko on toiset urokset, jotka voivat haastaa sen. Lisäksi tämä susi on äkkipikainen ja mustasukkainen tapaus. Vaaralliseksi äkkipaikaisuuden tekee uroksen massiivisuus ja voima.
Jefremin tunnistaa parhaiten osittain puuttuvasta korvasta ja arvista, joita sillä on niskassa, jaloissa, kuonossa ja toisen silmän päällä. Se on myöskin muita laumalaisiaan kookkaampi.
Rika ilmaantuu sivulla 1
Mirazin nuorempi sisar, joka on yleensä aina joutunut auttamaan siskonsa pois milloin mistäkin hädästä. Se on luonteeltaan tyyni ja avulias. Narttu ei pelkää muita laumansa susia asemansa takia. Rikaa pidetään laumassa yleisesti Mirazin orjana, jolla ei ole lainkaan omaa tahtoa vaan toimii aina siten kuin isosisko haluaa.
Rikan paras tuntomerkki on kaulassa sijaitseva muuta turkkia tummempi rengas.
Ulkoasu, Taide & Tekstimateriaali ©: Dien, ellei toisin mainita