Weisse Lüge
Julkaisen näillä sivuilla sarjakuvaa, nimenä tuossa ylhäällä esiintyvä Weisse Lüge, WL. Nimi on saksaa ja tarkoittaa valkoista Valhetta. Mikäli joku pohtii kuinka ihmeessä tuo u:n näköinen kirjain lausutaan, niin se on saksalainen y, joka lausutaan ihan y-kirjaimena. Sarjakuvaa syntyy hitaasti, sillä minulla ei juuri nyt ole muutenkaan aikaa piirrellä. Tavoitteena olisi saada sivu aikaiseksi edes joka toinen viikko.
Taustaa?
Tarina lähtee liikkeelle Siperiassa, eräänä kesäyönä kun harmaiden susien laumaan syntyykin vastoin kaikkia odotuksia valkea pentu. Jostain syystä, tämä erilainen pentu hylätään luonnon armoille. Lauma vain lähtee ja jättää pennun kuolemaan. Pentu ei saa koskaan selville, miksi hänet hylättiin. Ei ennen kuin se on liian myöhäistä. Taustaa en pysty vielä tämän enempää kirjoittamaan, etten paljasta juonenkäänteitä vahingossa. Odotelkaa uusia sivuja ja lukekaa.
Muuta informaatiota
Ensimmäiset sivut on piirretty jo kesäkuussa, mutta vasta marraskuussa 2007 aloitin
sarjakuvan siistimisen julkaisukuntoon. Kuitenkin kesäkuussa 2008 päätin suosiolla aloittaa
koko höskän alusta, saatuani uuden idean juonta varten ja kyllästyin edelliseen piirtojälkeeni.
Suurimmassa osassa sivuista on tehty puhekuplat ym. tietokoneella, jotta sivujen ei tarvitsisi olla niin suuria ilman että teksti menee epämääräiseksi mössöksi. Ja lisäksi käsialani ei ole selkeintä mahdollista.
Älkää myöskään antako lähes joka sivulla vaihtuvien pienten tyyliseikkojen häiritä. Etsin vielä sitä parasta ja helpointa tapaa tehdä tätä sarjakuvaa.
Lue!
Hahmot
Ulkoasu, Taide & Tekstimateriaali ©: Dien, ellei toisin mainita - Ulkoasun hahmo: © Arwi